torstaina 4. maaliskuuta 2010

Uusia luontokuvia lisätty galleriaan!

Galleriaan on päivitetty parisenkymmentä uutta kuvaa. Mukana mm. maisemakuvia Kuopion Neulamäeltä ja käpytikkakuvia sekä sekalaisia talviluontokuvia.





Tunnisteet: , , , , ,

sunnuntaina 10. tammikuuta 2010

Talvista maisemaa

Kävin viemässä vaimon töihin ja paluumatkalla pysähdyin Päivärannassa (Kuopiossa). Kävelin jäällä pienen lenkin ja otin muutaman talvisen maisemakuvan.





Tunnisteet: , , , ,

sunnuntaina 27. joulukuuta 2009

Paluumatkalla Kuusamon kautta

Lähdimme vaimoni kanssa 26.12. Kemijärveltä kohti Kuopiota. Kuusamoa kohti ajaessa oli pakko ajaa auto tien sivuun Kiveskosken kohdalla ja ottaa kamera takapenkiltä esiin.

Koskikaroja oli toistakymmenta paikalla. Nappasin sillalta muutaman kuvan.



Tällainen upea maisema avautui Kiveskosken ylittävältä sillalta.

Tunnisteet: , , , , ,

perjantaina 25. joulukuuta 2009

Kemijärvellä kuvaamassa

Kemijärvellä pitkästä aikaa pari päivää ja tänään 25.12. oli loistavat kuvausolosuhteet. Ei muuta kuin kameralaukku mukaan ja järven rantaan.

Aurinkokin kävi näyttäytymässä


Neljä poroa sattui kävelämään jäällä ja tekivät "tylsistä" maisemakuvista hieman mielekiintoisempia =)




Tunnisteet: , , , , , , , ,