keskiviikkona 3. kesäkuuta 2009

Kevään alkua ja käpytikkaa

Purin kamerasta kuvia koneelle ja siellä oli toukokuun alkupäivinä ottamiani kuvia muutama. Kevään ensimmäisiä kukkasia alla =)







Kävin toissapäivänä pienellä kävelyllä ja tuttu käpytikka naputteli jälleen samassa paikassa kuin niin monesti aikaisemminkin. Tikka lennähti puuhun n. 20 metrin päähän minusta ja kameralla sinnepäin huitoessa huomasin, että nyt olisi kuva kun vain tikka tulisi oikealle kohdalle. Hitaasti tikka pyöri ympäri puuta ja tuli ylemmäs ja ylemmäs ja minä odotin sormi napilla, kuva valmiiksi sommiteltu, vain pääkohde puuttui.
Sitten tikan pää alkoi näkyä kuva-alalla ja nappasin ensimmäisen kuvan:


Sen jälkeen tikka alkoikin kääntyä selkä minuun päin ja siirtyi puuta ylös näkymättömiin niin, että haluamani kuva jäi tällä kertaa ottamatta.

Tunnisteet: , , ,

keskiviikkona 11. maaliskuuta 2009

Kotajoella 2

Tänään kävin uudestaan samalla paikalla iltasella. Aurinko oli laskemaisillaan ja antoi hieman erilaisen valaistuksen kuviin kuin edellisenä päivänä.
10.3.2009


11.3.2009


10.3.2009


11.3.2009

Tunnisteet: ,