Kävin pari viikkoa sitten katselemassa jäätilannetta ja samalla otin tämä kirjoituksen lopussa olevan kuvan. Tänään sitten aloin miettimään, että miksi en ottanut sillä samalla kertaa myös sellaista kuvaa, jossa itse istun tuon “laiturin” päässä.
Eihän siinä muuta kuin kamera ja jalusta kainaloon ja kohti kuvauspaikkaa uudestaan. Paikalle päästyäni virittelin kameran jalustalle ja sommittelin kuvan valmiiksi, otin kaukolaukaisimen laukusta ja menin istumaan paikalleni “laiturin” päähän. Sitten vain kaukolaukaisimella kohti kameraa, mutta mitään ei tapahtunutkaan. Aikani siinä painelin nappia, mutta kamera ei vain reagoinut. Ei muuta kuin ylös ja kävelin kameran luokse; “Lataa tai vaihda akku” kertoi takanäyttö. Selvä, laukusta vara-akku kameraan ja sitten uusiksi. Vara-akussakaan ei ollut juuri virtaa enää jäljellä, mutta kyllä sillä yhden kuvan vielä saisi, ajattelin. Istuin jälleen laiturin päässä ja painoin nappia. Ei tapahdu mitään. Kävelin kameran luokse ja tuttu teksti oli jälleen näytöllä: “Lataa tai vaihda akku”. Ei voi olla totta! Kaksi akkua mukana eikä kummassakaan virtaa!
Mitä tästä opimme? Vara-akusta ei ole mitään hyötyä, jos sitä ei muista ladata =) No, kuva jäi tällä kertaa ottamatta, mutta huomenna sitten uudestaan täysin akuin.

















































